OMSK2008:
Paikkatietoa hyödyntävät sovellukset jälleen vahvoilla

Jo kuudetta kertaa järjestetyssä Octopus-mobiilisovelluskisassa kännyköiden GPS-ominaisuuden hyödyntäminen oli edellisen vuoden tapaan keskeisessä roolissa. Päävoiton eli 5 000 euron stipendin sekä matkan kansainvälisille mobiilialan messuille vei lintubongareille suunnatulla sovelluksella joukkue Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksiköstä. Teemu Polvi voittajajoukkueesta kertoi idean sovellukseen tulleen luonnossa liikkuessa. Sovellus on tarkoitettu luonnossa liikkuville ihmisille lintujen tunnistamista ja havaintojen tallentamista varten. Teknologian ja liiketoiminnan asiantuntijoista koostuneen tuomariston mielestä sovellus oli tehty selkeästi tarpeeseen ja myös markkinat oli tarkkaan mietitty.

Jopa puolet kahdeksasta finaaliin päässeestä joukkueesta oli käyttänyt sovelluksessaan satelliittipaikannuksen mahdollistamaa paikkatietoa. Liikkuvan työvoiman hallintaan, matkailuun ja vapaa-aikaan sekä peleihin liittyvät sovellukset olivat tänä vuonna edustettuina ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoista koostuvien joukkueiden kilpailutöissä.

Kilpailussa toiseksi sijoittunut joukkue SwanTeam kuittasi 3 000 euron palkinnon. Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoista koostunut joukkue oli ideoinut pikayhteysjärjestelmään perustuvan kilpailutyön. Kolmannen palkinnon eli 1 000 euroa sai joukkue nimeltään Kalifornia, joka tuli Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta. Tuomariston arvion mukaan heidän luomansa kännykkäpeli hyödyntää innovatiivisella tavalla kännykästä löytyvää uutta teknologiaa, ympärille oli ideoitu muista erottuva mainospohjainen ansaintalogiikka.

Näiden kolmen palkinnon lisäksi tänä vuonna jaettiin 2 000 euron arvoinen erikoispalkinto tekniseltä toteutukseltaan parhaimmalle, C++ kielellä toteutetulle Symbian-sovellukselle. Tämänkin palkinnon pokkasi ensimmäiseksi sijoittunut joukkue lintubongari-sovelluksellaan, joka oli siis raadin mielestä myös teknologiselta toteutukseltaan paras.

Palkintojen jakajana toimi kilpailun suojelija, viestintäministeri Suvi Lindén. Puheessaan Lindén painotti langattomien teknologioiden sekä mobiliteetin vahvaa roolia tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa. Lindén muistutti lisäksi, että pelkkä teknologia ei riitä, vaan myös sisältö ja käytettävyys ovat avainroolissa sovellusten yleistymisessä.

Octopus-mobiilisovelluskisaan (OMSK2008) osallistui tänä vuonna yli 40 joukkuetta, jotka koostuivat opiskelijoista 11 oppilaitoksesta ympäri Suomen.  Aikaisempina vuosina kisassa on nähty laaja kirjo erilaisia sovelluksia niin viihteen, vapaa-ajan kuin  työn aihepiireistä. Kilpailun tuloksena on myös  syntynyt uusia yrityksiä sekä liiketoimintaa. Mobiilisovelluskilpailun järjestäminen on yksi Octopusin merkittävimmistä tehtävistä. Kilpailua tukevat Nokia, TietoEnator, Technopolis Ventures Oulutech ja Oulu Innovation.

Octopus Network on Suomessa ainutlaatuinen mobiilipalveluiden ja –sovellusten kehitysympäristö ja testipenkki, jonka tavoite on edistää alan liiketoimintaa, jouduttaa innovatiivisten sovellusten syntymistä ja vauhdittaa uusien osaajien hakeutumista alalle

Rekisteröidy
Kilpailuun osallistuminen on nyt päättynyt, seuraavana sitten finaali 27.5. Oulussa. Kiitokset osallistujille!
Kirjaudu
    Kirjaudu